RETKI ÄHTÄRIIN PANDATALOON JA ELÄINPUISTOON

11.06.2018

Bussin reitti: Lauhamon tallit-Vammala (Linja-autoasema)-Häijään Neste-Hämeenkyrö

Ähtäri Zoo avattiin 17. kesäkuuta 1973 ja se on Suomen vanhin luonnonmukainen eläinpuisto. Tänä päivänä puistossa on yli 50 eri eläinlajia, joista tunnettuja ovat erityisesti karhut. Suurin osa eläimistä on havumetsävyöhykkeelle tyypillisiä lajeja. Perustamisesta lähtien Ähtärin eläinpuiston tavoitteena on ollut rakentaa eläimille tilavat ja luonnolliset elinolosuhteet. Kansainvälinen eläinsuojelutyö on tärkeä osa eläintarhojen toimintaa. Eläintarhojen tavoitteena on uhanalaisten eläinten ylläpito ja niiden perimän vaaliminen.

Ähtäri Zoon ja Suomen hanke jättiläispandan suojelemiseksi toteutetaan yhteistyössä CCRCGP:n, Kiinan metsähallinnon luonnonsuojeluyksikön ja lukuisten tutkimuslaitosten kanssa. Pandojen suojelun taustalla on yli 40-vuotinen Kiinan ja Suomen välinen yhteistyö metsä- ja ympäristöalalla.

Pandapariskunta sijoitetaan Suomeen koska meidän ilmastomme ja Ähtärin Eläinpuiston metsäympäristö vastaa Sichuanin vuoristometsiä. Kiinan pandaohjelma sijoittaa 50-60 jättiläispandaa maan ulkopuolelle maailman johtaviin eläinpuistoihin, jotta laji olisi turvassa, mikäli Kiinan kantaa uhkaavat tarttuvat eläintaudit muodostaisivat riskin sekä luonnonvaraisen kannan, että tarhattujen pandojen hyvinvoinnille. Erityisen vaarallisena pidetään penikkataudin leviämistä. Pandojen toivotaan myös lisääntyvän Suomen neljän vuodenajan ilmastossa; Suomen lumisen talven taittuminen valoisaan kevääseen vaikuttaa myönteisesti pandojen lisääntymisvaistoihin.

Ähtäri on valikoitunut pandapariskunnan kodiksi myös Eläinpuiston hienon suojelutyön ansiosta. Ähtäri Zoo on parhaillaan mukana mm. EU-hankkeessa varmistamassa metsäpeuran luonnonkannan turvaaminen Suomessa ja maailmassa. Ähtäri on myös saanut Euroopassa äärimmäisen uhanalaisen näätäpedon vesikon lisääntymään tarhassa, ja on mukana kansainvälisessä lumileopardin suojelutyössä.

Ähtäri Zoon Pandatalo eli Snowpanda House on valmistuessaan ennen kaikkea Ähtäri Zoon isopandojen koti, mutta pitää sisällään myös ravintolan ja terassin, take-away kahvilan, matkamuistomyymälän sekä tietysti pandojen katselutilan

Olemme perillä Ähtärissä noin12-17:00                                                                                                                                                                       

Matkailualueella voit tehdä ihan sitä mikä hyvältä tuntuu. Tutustu alueen sivuihin www.ahtarizoo.fi Sieltä löytyy lisäinfoa alueesta

Matkan hinta 60 euroa/ aikuinen Matkan hinta 42 euroa/ lapsi alle 12 vuotta                                                                                                               

Hinta sisältää bussimatkan Ähtäriin ja takaisin sekä yhdistelmälipun Panda-taloon sekä eläinpuistoon

Tai:

Matkan hinta 25 euroa/ aikuinen Matkan hinta 20 euroa/ lapsi alle 12 vuotta                                                                                                               

Hinta sisältää bussimatkan Ähtäriin ja takaisin. Pääsyliput ei sisälly hintaan.