KATSON SINEEN TAIVAAN

07.03.2026 klo 12:15, Tampere

Musikaali kaikkien rakastamista tähdistä Katri Helenasta, Tapani Kansasta, Dannysta ja Hilkka Kinnusesta.

Katri Helena on yksi Suomen menestyneimmistä laulajista. Hänen äänitteitään on myyty yli 1,5 miljoonaa kappaletta. Puhelinlangat laulaa oli hänen läpimurtohittinsä 1960-luvun alussa. Hän on erityisen rakastettu yleisön keskuudessa ja osa hänen suosiostaan perustuu hänen vahvaan suomalaiseen identiteettiinsä ja häntä kutsutaankin sinivalkoiseksi ääneksi.

Tapani Kansa oli monipuolinen laulaja, jonka tuotantoon kuului iskelmää, rock and rollia, taiteellisempia lauluja ja operettia. Hän oli lahjakas, särmikäs ja kunnianhimoinen laulaja, joka sai ylistävää kritiikkiä. Hänen läpimurtohittinsä oli Delilah, jonka hän tulkitsi väkevästi.

Ilkka Lipsasen eli Danny on laulaja, yrittäjä ja musiikkineuvos. Hänen kuuluisimpia levytyksiään ovat Kesäkatu, Tuuliviiri ja Kuusamo. Vuodesta 1966 Danny on johtanut omaa ohjelmatoimistoa nimeltään D-tuotanto. Danny on tunnettu myös show-kiertueistaan, joita hän on järjestänyt 1960-luvulta lähtien. Hän aloitti uudenlaisen show-kulttuurin Suomessa, jossa artistin ja bändin lisäksi nähtiin upeita pukuja, tanssijoita ja kunnon valoshow.

Hilkka Kinnunen on näyttelijä, sopraanolaulaja ja teatterineuvos. Hän perusti Operettiteatterin vuonna 1959. Operettiteatteri toimi Helsingin Soutustadionilla ja kiersi Suomen eri maakunnissa. Teatteri vieraili myös Ruotsissa ja Yhdysvaltoissa.

Musikaali kertoo Katri Helenan ja Tapani kansan uran alkuvaiheista ja noususta suuriksi kansan suosikeiksi. Esitys kertoo myös siitä, miten kahden tähden tarinat yhdistyivät suomalaisella iskelmätaivaalla. Molemmat olivat Dannyn D-tuotannon nousevia artisteja. He esiintyivät myös Hilkka Kinnusen johtamassa operettiteatterissa. Hilkka Kinnusen Operettiteatteri kiinnitti My Fair Ladyn tähdiksi Katri Helenan ja Tapani Kansan. Musikaalin innoittamana levy-yhtiö päätti järjestää Katrin ja Tapanin yhteisen kiertueen vuonna 1971. Heidän Love Story- kiertueensa ympärillä leijuivat spekulaatiot romanssista.

Musikaali on värikylläinen ja tapahtumarikas tarina näiden artistien elämästä 1960- , -70- ja 80-luvuilla. Esityksessä nähdään kiertue-elämän glamouria, kommelluksia, hauskuutta ja raadollisuutta. Musikaali kertoo miten Katri Helena, Tapani Kansa, Danny ja muut huippuartistit selvittivät tiensä iskelmätaivaan kirkkaimmiksi tähdiksi.

Musikaalissa kuullaan upeimpia hittejä, kuten Katson sineen taivaan, R-A-K-A-S, Syys unelmaa, Tuuliviiri, Katson autiota hiekkarantaa, Paista päivä, Seitsemän kertaa seitemän, Lintu ja lapsi, Anna mulle tähtitaivas ja monia muita.

Esityksen kesto: 2 tuntia ja 40 minuuttia.                                                                                                                                                

Työryhmä: Katri Helena: Elisa Lairikko, Tapani Kansa: Tommi Soidinmäki, Hilkka Kinnunen: Vicky Rosti, Eini: Saija-Reetta Kotirinta Danny: Petri Lairikko

Matkan hinta

Aikuiset 85€
Hinta sisältää konserttilipun ja kuljetukset.

Kuljetus (reitti ja aikataulut)

Pysäkki Lähtö Saapuminen
Lauhamon Tallit, Keskikatu 20 Sastamala klo 12:15 -
Vammala Linja-autoasema, Sastamala klo 12:30 -