VIERAILULLE ATENEUMIIN
8.6.2023 (to)
Päivän alustava bussireitti ja aikataulu:
Huittinen Härkäpakari kello 7.10
Vammala linja-autoasema kello 7.30
Nokia, Pirkkalaistien pv-pysäkki kello 8.00
Tampere Vanhan kirkon pysäkki kello 8.30
Uusittu Ateneumin museo.
Näyttelyintro Edelfeltin näyttelyssä, jonka jälkeen omaa aikaa kiertelyyn museossa. Kokoelmanäyttelyn lisäksi Ateneumissa nähdään vuonna 2023 kaksi vaihtuvaa näyttelyä, joista molemmissa tullaan näkemään teoksia, joita ei ole aiemmin nähty Suomessa.
Näistä ensimmäinen, toukokuussa avautuva Albert Edelfeltin (1854–1905) kattava näyttely esittelee Suomen tunnetuimpiin ja rakastetuimpiin kuuluvan taiteilijan kansainvälisestä näkökulmasta. Sosiaalisesti lahjakas, useita kieliä puhunut Edelfelt matkusteli useissa Euroopan maissa ja Pohjoismaissa sekä asui suuren osan elämästään Pariisissa, jossa tutustui moniin aikansa johtaviin taiteilijoihin, kulttuuri- ja tiede-elämän merkkihenkilöihin sekä taiteen keräilijöihin ja taidekauppiaisiin.
Ennen Ateneumia taiteilijan vientinäyttely on ollut esillä Petit Palais'ssa Pariisissa ja Göteborgin taidemuseossa. Erinomaisesti menestyneet näyttelyt ovat tuottaneet paljon lisätutkimusta ja -tietoa Edelfeltin elämästä ja taiteesta.
Matkan hinta: 69 euroa/ hlö
Matkan hinta: 55 euroa/ hlö/ Museokortti, josta ilmoitettava jo varaustilanteessa.
Hinta sisältää pääsymaksu, näyttelyintron ja bussimatkat